Nyt on se aika vuodesta, mikä tuoksuu uusille kynille ja repuille, jollon eessä oleva häikäisee, kuin nouseva aurinko elokuisessa, aamu-usvaisessa aamussa. Alkaa koulu. Kynät ja hoksottimet ovat teroitettuna, mutta uudetkin välineet kuluvat, eikä ne edes auta, jos ei muuten osaa. Mutta uusi lukukausi on aina hyvä mahdollisuus petrata opiskelupanostaan.
Siitä on nyt tasan 20 vuotta kun ensimmäisen kerran istuin koulun penkille. Reppu oli isompi kuin koululaisen selkä. Fiilisteltiin ensimmäisiä läksyjä ja tehtäviä. Huomenna alkaakin sitten jo 16. lukuvuosi. Tokalla sai mennä jo pyörällä kouluun, niin menin myös vuosi sitten, kun menin nykyisen opiskelupaikkani toiselle vuosikurssille. Matka oli vain satakertaistunut 18 vuodessa. Niinhän sitä moninkertaistuu elämän haasteet, tai ainakin vastuut.
Se on kuin maisema vaihtuisi maalaismaisemasta kaupunkiin, kun siirrytään kesälaitumilta koulumaailmaan. Tai sitten se on toistepäin, kuten minulla. Se on kuin siirtyisi leikistä oppikouluun. Aika on siirtyä elämässä eteenpäin.
Jälleen toiveekkaana kohti syksyä katsoen,
ehkä jotain oppineena
-Jukka
